24.4.2012

Tulvien ennustaminen yhtä vaikeaa kuin aina ennenkin.

Se näyttää taas tapahtuvan...

Melojat kyllä tietävät, että Kyrönjoen vesi voi vaihdella jopa metrejä päivässä. Sateet näkyvät yleensä keskikesälläkin Malkakoskella parin päivän viiveellä veden nousuna ja yhtä nopeana laskuna. Kilpailuiden ajankohdan arviointia hankaloittaa vielä lumien sulaminen, sateet, auringonpaiste ja yöpakkaset. Vielä kun kilpailu pitää sovittaa kilpailukalenteriin noin 3 kuukautta ennen, on kevään etenemisen ennustaminen sammakoista ja kumisaappaan heittokisojen tuloksesta aika arpomista. Kilpailut yritetään joka vuosi kuitenkin riskillä järjestää. Melottavaahan Etelä-Pohjanmaalta löytyy, kilpailupaikka vain vaihtuu.

Tulvahuipun piti mennä ohi jo viime viikonloppuna ja kisat piti päästä käymään Malkakosken ProHolessa. Toisin kuitenkin kävi, kuten vedenkorkeuskäyrästä näkyy, vedet nousivat taas alkuviikosta. Toivoa, että Malkakoskessa olisi päästy freestyleä melomaan, olisi vielä ollut ilman loppuviikon sateita. Tänään vesi vielä laski hitaasti koko päivän, mutta tulevat sateet varmaan nostavat veden taas liian korkealle. Tällöin melojat siirtyvät Pelmaan myllyn alapuolelle pitämään kisoja. Yleisö ei näistä kilpailuista paljon tule näkemään, koska hontto on paikassa minne rantapusikot estävät näkyvyyden.

Sahakoski on sitten asia erikseen. Laskeeko vai ei, päättää jokainen meloja itse. Kilpailu käydään, jos koski näyttää kilpailuaamuna siihen soveltuvalta. Vettä on nyt noin 38 kuutiota sekunnissa, mutta virtaama on lähtenyt taas nousuun. Vettä oli noin 50 kuutiota sekunnissa Mikael Lanton pari vuotta sitten tekemässä näytöslaskussa. Sahakosken virtaaman tilannetta seurataan koko ajan.

Kun päätöksiä kilpailuiden suhteen on tehty, ilmoitamme niistä tässä blogissa.

Olli Nyrhilä
050-3464366
Turvapäällikkö

Ei kommentteja: