5.4.2010

Kuvia kisapaikoista + Lisäinfoa

Suurin osa Kyrönjoesta on vapaa jäistä. Jääkansi alkaa noin 10km Malkakosken yläpuolelta. Itse koski on täysin sula. Vesi on nossut reilusti viimeisen viikon aikana.
Viimeiset kolme päivää olemme meloneet Malkakosken parasta stopparia, ProHolea, joka toimii vain korkealla vedellä. Vesitilanne on vaihdellut erinomaisesta huonohkoon. Lauantaina oli lähes optimi vedenkorkeus, ehkä muutama sentii kuitenkin liikaa, voltit jytisi välillä, mutta kunnon kimmoketta ei vielä saanut ja pitoa olisi saanut olla aavistuksen enemmän, mutta erittäin hyvä se silti oli. Sunnuntaiksi vesi oli noussut noin 20cm ja hontto oli todella huuhtova. Voltin sai pysymään sisällä vain jos sen teki todella räjähtävästi. Kärryt pysyivät kohtuullisesti sisällä. Pääasiassa spinnien ja räkästen roundhoussien tekemiseksi meni. Tänään maanantaina oli lähes sama korkeus kuin lauantaina, eli hyvä oli. Nyt ei jytissyt pohjaan, mutta pitoa oli lähes lauantain malliin.

Vedenkorkeus seilaa päivittäin aika reilusti. Nyt on varmaa, että mikäli kisat Malkakoskella ovat, on kisapaikka ProHole. Ensimmäisenä varavaihtoehtona on Pelmaan mylly, mikäli vesi nousee niin korkealle, että Malkakoski menee sileäksi. Vesi vaihtelee siihen malliin, että varmuus kisapaikasta saadaan vasta perjantai-iltana tai pahimmassa tapauksessa lauantai aamuna. Kisapaikasta tiedoitetaan näillä sivuilla ja minut saa puhelimella kiinni 24/7.

Säännöistä
- Kilpailaan ICF:n säännöillä, joita sovelletaan tilanteen mukaan. Liikelistaa ei muokata millään lailla.
-Melotaan vain alkuerät ja finaalit.
-Naisista ja junioreista on mahdollisuus nousta miesten finaaliin, mikäli alkuerien pisteet siihen oikeuttavat. Finaalissa meloo kuitenkin enintään viisi melojaa.
-Päätuomarina toimii yksinoikeudella Mikko Wendelin
Säännöt : http://www.canoeicf.com/default.asp?MenuID=Freestyle%2Fc1106%2F1701%2CCompetition%5FRules%2F1564%2F0

PROHOLE TÄNÄÄN







Kävimme tänään tarkastamassa Sahakosken. Vettä oli noin 15 kuutiota, suurinpiirtein saman verran kuin viime vuoden kisoissa. Koski oli täysin sula, mutta yläpuolella oli hieman jäätä. Uskoisin, että vesi nousee sunnuntaihin mennessä ja kisoista tulee melko hurjat. Yli 25 kuutiolla saattaa osaa porukasta alkaa jännittämään. Laskujen määrä, rata ja tarkemmat säännöt selviää lähempänä, kunhan nähdään mikä on vesitilanne.

SAHAKOSKI TÄNÄÄN







Kumpaankin kisaan tarvitsemme hieman apua muutamalta kilpailijalta. (Turvatoimet, Ajanotto, Kirjuri yms.)
Ja jos kilpailun ottaa liian vakavasti, on uhkana diskaus.

Vielä on aikaa ilmoittautua.
Tervetuloa kisaamaan ja seuraamaan tapahtumaa

Tuomas Kaukola
tuomaskaukola /a/ gmail.com
040 559 8514

Ei kommentteja: